Herra pelasti henkeni

Tapaus on 1960-luvun lopulta loppukesältä, jolloin suojatiellä ei ollut liikennevaloja eikä edes suojatien osoittavaa liikennemerkkiä pylväineen.

Asuin silloin Viinikan kaupunginosassa ja työpaikkani sijaitsi Hatanpään valtatiellä Hatanpään suunnalla. Kuljin työmatkat jalkaisin. Eräänä aamuna kävelin tapani mukaan reipasta vauhtia työpaikalleni aamulla seitsemän jälkeen. 
Olin tulossa Tampereen valtatien jalkakäytävää pitkin rautatien alikulun kohdalle ja siirryin jalkakäytävän vasempaan laitaan. 

Olen lisännyt valokuvaan valkoisen alueen sille kohdalle, jossa olin silloin kun sain toimintakehotuksen. 

Yllättävältä taholta minulle sanottiin korvin kuultavalla tavalla: "Kaksi askelta oikealle". 
Käsky oli vetoava, rauhallinen, mutta silti en yhtään aikaillut sen toteuttamista, vaan aivan samassa siirryin kaksi askelta oikealle päin. 

Kun kuvaa katsoo, niin voi ajatella että olin kahden oikealle otetun askeleen jälkeen aivan lähellä betonista sillan seinämää. 

Kun olin ottanut reippaasti nämä kaksi sivuaskelta, kuulin jälkimmäisen askeleeni maahan osuessa takaani kaamean rysäyksen. 

Hätkähdin ja katsoin olkani yli vasemmalle, josta ääni kuului. Samalla kun katsoin, suuri auto ajoi jalkakäytävää pitkin aivan vierestäni ohitseni ja jatkoi kovaa vauhtia matkaansa eteenpäin kohti Hatanpään valtatien risteystä (suojatien kohdalla ei silloin ollut suojatien liikennemerkkipylväitä eikä liikennevaloja). 

Hetken toivuttuani tajusin, että likakaivojen tyhjennysauto ja linja-auto olivat kolaroineet kyljittäin. Toisin sanoen toinen isoista autoista kiilasi jalkakäytävälle toisen autoista kahden kaistan levyisessä ja oikealle kaartuvassa kurvissa. Sitä en muista kumman auton alle olisin jäänyt jos minua ei olisi pelastettu juuri viimeisellä sekunnilla. Olisikohan se ollut viemärikaivojen tyhjennysauto? Sillä ei kai olisi ollut merkitystä omaisille kun heille olisi ilmoitettu uhrista jalkakäytävällä. Isot autot eivät edes pysähtyneet tämän kolarin jälkeen, vaikka olisi näin luullut niiden tekevän. 

Autot menivät ja minäkin lähdin varovaisesti jatkamaan matkaani työpaikalle. Ylitin suojatien sydän täynnä jännitystä ja ihmetystä. Koskaan en ole tätä tapausta unohtanut tapahtuman jälkeen. 

Kuka minulle puhui siinä hetkessä kun autot olivat vielä takanani ja en edes aavistanut mitään pahaa tapahtuvaksi? 

Yhtään muita jalankulkijoita ei ollut samaan aikaan jalkakäytävällä. 

Tiesin muuten aivan heti silloin kuka minulle puhui. Sisälläni sydämessäni tunsin Herran äänen. Hänet tunnistaa siitä, että sanomassa on samanaikaisesti rauha ja vetoavuus, jota haluaa mielellään totella!

Pelastuksen voi tuoda vain Hän, joka on kaiken luonut. Hänen Pyhä Henkensä on meidän apunamme ja turvanamme täällä maan päällä.

Tämä tapaus on ollut siinä mielessä mielenkiintoinen, sillä silloin sain kuulla ensimmäisen kerran omilla korvillani Herran puhetta. 
 

Psalmi 56:14. Sillä sinä pelastit minun sieluni kuolemasta, minun jalkani kompastumasta, että minä vaeltaisin Jumalan edessä, eläväin valkeudessa.

Psalmi 121:8. Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti.